Oli vähän tylsää, kun satoi koko päivän, mutta ei se haitannut mun isoa ilonaihettani, nimittäin sitä, että sain nähdä unkarilaiset vieraamme. Voi vitsi, miten hyvältä se tuntui. Ei osannut odottaa tätä päivää sen ihmeellisemmin kuin nyt. Kävellessäni rauhallisesti kohti lukion tienhaaraa ehdin nähdä Jarin, sydämessäni ajattelin, että voi vitsi, taasko hän ajaa tän yli nelituntisen reissun Helsinkiin, kyllä se on pitkä! Naarilassa ollessakin tuli katsottua kelloa, missä hän on, näin se meni!